torstai 5. toukokuuta 2016

Tummanpunaista kontrastia


Tässä tämä nyt tulee: blogini ensimmäinen postaus! Tervetuloa seuraamaan kukka- ja kasviaiheisia päivityksiäni, joihin pursuaa aiheita näin toukokuussa.
Kiertely puutarhamyymälässä saa multasormet syyhyämään ja into istuttamiseen on nyt suurimmillaan. Kaikki ei mahdu parvekkeelle vaikka miten haluaisi, joten suunnittelu on kaiken a ja o.
Esittelen tässä kesän ensimmäisen ruukkuistutukseni, johon sain innoituksen Bourdeauxin punaisesta. (Vinks, vinks: kuulemma kovasti trendikästä nyt Ruotsissa). Se sopii hyvin kontrastina vaaleasävytteiselle ja auringon valossa kylpevälle eteläparvekkeelleni.


Röyhelöreunainen tumma orvokki löytyi Lahden puutarhamessuilta pari viikkoa sitten. Keväiset messut ovat oiva paikka hankkia sellaisia kasveja, joita ei puutarhamyymälöistä löydä.


Yrtit sopivat hyvin kesäisiin ruukkuasetelmiin. Ihastuin tähän basilikaan, jonka lehtien tummanpunainen sävy istuu väriteemaani kuin nakutettu.


Vaalea ruukku on kooltaan 35 cm x 35 cm x35 cm ja se löytyi Terran valikoimista. Istutin ruukkuun myös valkokukkaisen kärhön, joka rönsyilee kesän aikana ruukusta seinälle. Ja jippii! Tänään helatorstaina aukesi ensimmäinen kukka! 
Kärhöt tykkäävät pitää jalat varjossa ja kukat auringossa. Se toteutuu tässä kohdassa parveketta, jota varjostaa alaosan seinä. Tummanpunalehtinen Heuchera täydentää asetelmaa. 
Ruukun pohjalle laitoin salaojituksena 5 cm kevytsoraa ja kasvualustana on Kekkilän erikoismulta kesäkukille. Sekoitin mullan sekaan vielä extrana pollen potkua, joten ravinteita näille on varmasti riittämiin. 
Isot ruukut on must juttu lasitetulla eteläparvekkeella, jossa lämpötila huitelee helteellä helposti jopa +40 asteessa. Ison ruukun multatilaan mahtuu enemmän vettä ja näin kastelujen väli pitenee. Asetelma on myös monikäyttöinen; orvokit korvautuvat viimeistään syksyllä viininpunaisilla kanervilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti